Mehiläispesien kuulumisia

18.05.2024

Ihmisiä kiinnostaa aina kovasti meidän mehiläispesien kuulumiset ja mukava niin! Pesille kuuluu tällä hetkellä - ainakin käsittääkseni - ihan hyvää. Kevät oli melko pitkä ja rankka mehiläisille, takatalvi piti lentokelit minimissään eikä maastossa vielä ollut mitään mistä mehiläiset olisivat saaneet mettä. Jouduimmekin keväällä antamaan pesille sokeritaikinaa, kauppanimeltään Apifondaa, jotta nälkäkuolema ei pääsisi yllättämään.

Ilmojen lämmetessä ovat pajut antaneet mettä ja nyt ensimmäiset voikukatkin ovat jo alkaneet kukkimaan. Nyt voidaan jo alkaa huokaisemaan helpotuksesta ruokavarojen suhteen ja toivotaan, että lämpimiä ilmoja vielä riittää vastaisuudessakin, ainakin toistaiseksi sääennusteet näyttävät positiivisilta sen suhteen. 

Sarajärven mehiläistarha paistatteli auringonpaisteessa äitienpäivänä.
Sarajärven mehiläistarha paistatteli auringonpaisteessa äitienpäivänä.

Pesät vahvistuvat nyt keväällä. Tällä hetkellä on tärkeää saada pesän väkimäärä lisääntymään, sillä nämä syntyvät mehiläiset ovat niitä, jotka tulevat kantamaan tulevan hunajasadon pesään. Juhannuksen tienoilla on pääsatokausi ja silloin kukkii meillä myös vadelma. Meidän Koskenkulman tarhan hunajasta on tehty laboratorioanalyysi ja sen siitepölyarvot on analysoitu tuolloin. Eniten hunajasta löytyi vadelman siitepölyä, alueella on tietojeni mukaan paljon villivadelmaa ja siitähän mehiläiset tykkäävät


Toivotaan mehiläisille lämmintä kesää, sopivilla sateilla jotta kasvit jaksavat antaa mettä!